torstai 1. syyskuuta 2016

Terveisiä pohjoisesta!

Kultarannan koulun oppilaat Unna (4.lk) ja Mihkku (6.lk) muuttivat syksyksi Utsjoelle. Edessä oli koulun vaihto ja muutto pienelle paikkakunnalle, jossa asukkaita on n. 1300.  Utsjokisuun koulussa 70 % oppilaista opiskelee pohjoissaamen kielellä. Unnan ja Mihkun suomenkielisellä luokalla on yhdistetty 3.-6.luokat ja oppilaita on yhteensä kahdeksan.

Syksy on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Lapset ovat tehneet kalastusretken heti ensimmäisellä viikolla, kun Tenolla vielä oli kalastuskausi käynnissä. Koko koulu lähti myös käymään Inarissa, jossa oli alkuperäiskansojen musiikkifestivaalit. Inariin on meiltä 125 km.

Tänään olimme yhdessä Nuorgamin koulun kanssa Norjan retkellä. Pääsimme tutustumaan yksityiseen museoon, joka kertoo merisaamelaisten elämästä. Museon pihalla seisoessamme näimme Jäämeressä uivan ensin hylkeen ja sen jälkeen lahtivalaan! Se oli todella mieleenpainuva ja ainutlaatuinen kokemus!

Valaan luu

Jatkoimme matkaa vielä Varanginvuonosta Kirkkoniemen suuntaan. Teimme nuotion meren rannalle ja koska oli laskuvesi, meren pohjasta löytyi paljon ihania aarteita: simpukoita ja kiviä. Paistoimme makkaraa ja nautimme aurinkoisesta säästä.

Valaan koti

Luonto täällä pohjoisessa on todella kaunis. Mihkku on ottanut paljon valokuvia. Käymme usein tunturissa kävelemässä koiramme Niehkun kanssa. Sekin viihtyy täällä, koska meidän pihalla on paljon myyriä.

Paljon terveisiä teille kaikille! Unna, Mihkku ja tekstin kirjoittanut Maiju

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti