sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Kodin ja koulun päivä

Perjantaina 25.9. meillä oli Kodin ja koulun päivä. Koulun ovet olivat auki vanhemmille klo 8-13, ja oppitunneilla kävi paljon vanhempia seuraamassa opetusta. Kello yhdeksältä kokoonnuimme koko koulu yhteiseen päivänavaukseen ala-aulaan. Riitta-opettaja kertoi päivän ohjelmasta ja 6. luokan bändikerho soitti kaksi kappaletta, joista toisen oppilaat olivat itse säveltäneet. Päivänavauksen jälkeen vanhemmat siirtyivät saliin, jossa keskusteltiin vilkkaasti Riitta- ja Sirkka-opettajan johdolla uuden opetussuunnitelman mukaisesta toimintakulttuurista koulussa. Saimme paljon arvokasta tietoa vanhemmilta. 


Päivänavauksessa 6. luokkalaista Nuutti Pyykköä kiitettiin esimerkillisestä toiminnasta kummioppilaana.
 
Sirkka-opettaja esitteli vanhemmille myös vastavalitun oppilaskunnan, joka toimii kuluvana lukuvuotena erityisesti monikulttuuristen arvojen ja suvaitsevaisuuden puolesta.


Oppilaiden kommentteja Kodin ja koulun päivästä:
- oli hauskaa kun vanhemmat olivat mukana välitunneilla
- tykkäsin siitä, kun äiti oli luokassa ja auttoi minua tehtävissä
- oli kivaa, kun mummo ja pappakin tulivat kouluun
- minua jännitti hiukan, kun vanhemmat seurasivat opetusta
- oli hauska juttu, kun vanhemmat leikkivät mukana välitunnilla

Päivä onnistui erinomaisesti. Lämpimät kiitokset kotiväelle!

Riitta-opettaja


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti