sunnuntai 6. syyskuuta 2015

5. ja 6. luokat Kultarannan luontopolulla

Kun olimme saaneet aamulla tavarat kasaan, lähdimme pyöräilemään uutta pyörätietä kohti Porhonkalliota klo 8.30. Pyöräilymatkaa tuli noin neljä kilometriä. Sen jälkeen jätimme pyörät parkkiin ja  lähdimme kävellen laavulle. Kävelimme legendaarisen Ketun lenkin. Kävelymatkaa tuli päivän aikana yhteensä noin viisi kilometriä.

Pitkän matkan jälkeen löysimme laavun. Siellä söimme eväämme ja sitten teimme metsätehtäviä. Tehtävinä oli muun muassa löytää puolukka, mustikka, variksenmarja ja kanerva. Sitten etsimme viisi eri sammalta.
Sammaleita tunnistamassa
"klapikoneen" käyttäjät
Kun tehtävät oli tehty, syötiin makkarat. Nuotiopuita pilkottiin puunuijalla. Makkaran jälkeen odottelimme hetken ja ennen lähtöä jokainen sai pienen palan pullaa. Ja tulomatkalla Jasmin ajoi ojaan, kun pojat tekivät äkkijarrutuksen.
Paluumatkan pyöräletka
Kun olimme taas koululla kirjoitimme retkestä koulun blogiin.
Oli onnistunut reissu!
-5. luokka

6. luokkalaisten juttuja retkestä:

Teimme koulun kanssa 3.9 retken laavulle. Lähdimme pyöräilemään koululta noin klo. 8.15. Retkellä oli mukana viides- ja kuudesluokkalaiset. Pyöräilimme Kultaranta Golfin ohi Virvenrinteen parkkipaikalle, johon jätimme pyörämme. Siitä me lähdimme kävellen ylittämään Rymättylän tietä. Sitten menimme luontopolkua pitkin laavulle.

Kun pääsimme perille, joillakin rupesi tulemaan nälkä, joten otimme istumapaikat ja söimme sämpylää ja pillimehua, joita olimme saaneet koululta eväiksi. Syömisen jälkeen teimme luontotehtäviä, joita saimme opettajilta. Tehtävien valmistuttua paistoimme makkaraa ja jälkiruuaksi saimme pullanpalat. Sitten kävelimme toista reittiä takaisin pyörille. Lähdimme pyöräilemään koululle ja olimme takaisin noin klo. 11.40.
-Wilma

Tänään 5-6 luokkalaiset lähtevät pyöräretkelle Kultarannan laavulle. Pyöräilimme jonossa koululta kohti Kultaranta golfia. Jätimme pyörät Virvenrinteen parkkipaikalle lukkoon. Kävelimme hiekkatietä pitkin polun päähän ja lähdimme polkua pitkin patikoimaan laavulle.

Kävelimme pitkän matkaa metsässä, kunnes laavu jo näkyi. Matkalla etsimme sieniä ja kimppuumme kävi myös pari hirvikärpästä. Laavulla kaikilla alkoi olla jo nälkä, joten ryhdyimme syömään eväitä.

Riitta-opettaja oli varannut 6. luokkalaisille tehtäviä, joissa piti etsiä eri kasveja ja sammalia. Kun tehtävät oli tehty, Pasi paistoi makkaraa kaikille. Makkaran syönnin jälkeen lähdimme kävellen takaisin pyörille. Kun kävelimme laavulle aamulla, menimme pitkää kiertoreittiä, joka kesti paljon pitempään, kuin paluu matkalla.

Avasimme pyörämme lukot ja pyöräilimme takaisin koululle. Kaikkien piti mennä vielä luokkaan ja sitten saimme lähteä kotiin. Tämä oli ensimmäinen kertani laavulla ja minulla oli tosi hauskaa! Odotan innolla uusia retkiä kuudesluokkalaisten kanssa.
-Anni

Oli kiva päivä, mutta vähän pilvistä ja satoi ennen retkeä. Retkellä oli tylsää, koska ajettiin hitaasti. Me pyöräilimme Virvenrinteen parkkipaikalle ja jätimme sinne pyörät. Sitten juoksimme Särkäsalmentien yli ja kävelimme luontopolulle. Luontopolulla me näimme sieniä ja hirvikärpäsiä,  jotka olivat tosi ärsyttäviä. Sitten päästiin laavulle, jossa me söimme eväät ja teimme Riitan antamat tehtävät. Kun me teimme tehtävät, Pasi paistoi meille makkarat. Makkarat syötyämme, menimme lyhempää reittiä takaisin, ja ylitimme uudestaan Särkäsalmentien. Kun pääsimme pyörille, me avasimme lukot ja menimme takaisin koululle.
-Daniel

Oli todella hauskaa paistaa makkaraa. Pyöräileminen oli kivaa, vaikka menimmekin mummotahtia. Biologian moniste oli vaikea. Siinä piti etsiä kasveja. Laavulla oli paljon hirvikärpäsiä. Takaisintulo matkalla söimme pullaa ja kävelimme lyhyempää reittiä pyörille. Sen jälkeen pyöräilimme kouluun paitsi minä, koska jäin matkalla kotiin. Juuri 300 metriä kodistani minun kengännauhani olivat auenneet ja menneet polkimien väliin. Melkein kaaduin, mutta ehdin onneksi pysähtyä. Pyöräilin kotiin.
-Lari

Lähdimme vähän yli kahdeksan polkemaan Kultarannan laavulle, viides ja kuudes luokka keskenään. Jätimme pyörät Virvenrinteen parkkipaikalle. Siitä lähdimme ylittämään tietä ja aloimme kävelemään hiekkatietä, josta pienen matkan jälkeen käännyimme luontopolkua kohti. Kävelimme noin 1,5 kilometriä. Matkalla oli hienoja maisemia ja pari hirvikärpästäkin tuli vastaan.

Kun pääsimme laavulle, istahdimme alas ja aloimme sytyttämään nuotiota. Saimme pari monistetta,  joissa piti etsiä tiettyjä eri sammalia, kasveja ja puita. Heti kasvien etsimisen jälkeen aloimme syömään koululta saamiamme eväitä ja makkaraa. Pasi grillasi makkarat. Syömisen jälkeen aloimme pikku hiljaa lähtemään koululle.

Takasinpäintulessa menimme eri polkua. Kun olimme parkkipaikalla, lähdimme pyöräilemään koululle. Kun pääsimme koululle, menimme omiin luokkiin opettajan ohjeiden mukaan. Meillä loppui koulu 12, joten saimme melkein suoraan lähteä kotiinpäin. Viides luokkalaisilla jatkui vielä koulu. Reissu sujui hyvin ja laavulla oli kivaa.
-Viivi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti