keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Animaatioita

Kolmasluokkalaiset halusisvat kuvata legoanimaatioita. Neljäsluokkalaiset opettivat kolmoset kuvaamaan. Pienen harjoittelun jälkeen kuvaaminen sujui hyvin.

Ensin tuotiin kouluun erilaisia legohahmoja ja kuvaamiseen sopivaa rekvisiittaa. Kaikki olivat erittäin innostuneita. Luokassamme oli kolme kuvausryhmää: pojat toivat legoja, tytöt petsejä ja pieniä poneja. Heti huomasimme, että liikuteltavia hamoja ei saa olla liikaa.

Suunnittelimme ryhmissä tarinan juonet. Juonikin piti olla selkeä ja yksinkertainen. Tyttöjen juonet lähtivät rönsyilemään. Pojat osasivat tehdä tarpeeksi helpon tarinan.

Sitten ryhmät pääsivät yksi kerrallaan kuvaamaan. Kuvaus oli aika helppoa, vaikka välillä kuviin tuli näkyviin käsiä. Kaikki yrittivät siirtää hahmoja mahdollisiman vähän. Joskus kuvaaja vain oli hätäinen.

Pojat osaisvat äänittää äänet ja vuorosanat kuvaukseen ja he saivat opettaa tytöille äänityksen.

Välillä ryhmissä oli vaikea sopia vuorosanoista ja siksi äänitys vei paljon aikaa.

Valtteri, Jami, Jonas ja Miko tekivät ryöstöaiheisen videon.

 
 
Alina, Emmi ja Michaela videon aihe on Ponikumpu.
 
 
Olivia, Eerikan ja Marian filmi on jännittävä,
 
 
 
 
 
Kuvaaminen ja äänittäminen opettivat meille kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä.
Lopputulos oli kaikilla ryhmillä mahtava.
 
Mukavia elokuvahetkiä!
 
t. 3. luokka
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti